Nuorten aikuisten päivien yhteydessä

LAP2017 tapahtuu Mikkelissä.
Lastenpäivät ovat samaan aikaan Nuorten aikuisten päivien (NAP) kanssa
Mikkelin Lyseolla 27.–29.10.2017!

 

Tule mukaan "VAARILAN SEIKKAILUIHIN"! Vaarilla on mukanaan jännittäviä tositarinoita, jonka seikkailuihin saamme sukeltaa yhdessä läpi Amatsonin viidakon.

Markku-vaari odottaa teitä VAARILASSA ja LAP-tiimi on jo miettimässä montaa mukavaa juttua noiden pävien ajaksi. 
Unohtumaton kokemus odottaa!. Olethan mukana? 

- Lastenpäivät on valtakunnallinen kristillinen lastentapahtuma, jonne saapuu lapsia eri puolelta suomea
- Lastenpäivät vaihtelee paikkakunnittain yleensä vuosittain.
- Kohderyhmä: 0-10 vuotiaat lapset
- Myös varhaisnuorille (11-13v.) on pientä ohjelmaa tarjolla ja he saavat halutessaan tulla auttamaan ohjelman järjestelyissä

-  Lastenpäivät järjestetään aina samaan aikaan Nuorten aikuisten päivien kanssa.
Näin ne nuoret aikuiset, joilla on omia lapsia, voivat osallistua koko perheen kanssa kyseiseen viikonlopputapahtumaan.

- Alle kouluikäisillä lapsilla ja lapsilla, joilla on erityistarpeita, tulee olla huoltaja/oma henkilökohtainen ohjaaja mukana ohjelmien ajan.

- Majoitus ja ruokailut järjestyvät saman katon alla

- Järjestäjä: Mikkelin adventtiseurakunta yhdessä lastenpäivien tiimin kanssa (LAP-tiimin vastaava: Pauliina Kauppinen) sekä LaNut.fi:n kanssa.


Tiedustelut: 
Pauliina Kauppinen 044 340 2123
Eliisa Saarinen 040 704 2686


Kartta

Lasten päivät pidetään Mikkelin lyseolla, Porrassalmenkatu 30, Mikkeli
Lyseo on neljän korttelin päässä Matkakeskuksesta ja Torilta, yhden korttelin päässä adventtikirkolta. 

#NAP2017, #AnnaSalasana

Provided by netAdventist © copyright 1999-2017 / All Rights Reserved / Käyttösäännöt / Tietosuoja